Nurmon Pallo on perustettu 10.10.1986, koollekutsujana Hannu Haapasalmi. Hannu on toiminut seuran puheenjohtajana perustamisvuodesta vuoteen 2022 saakka.

Seuran edustusjoukkue pelasi 09.05.1987 ensimmäisen ottelunsa Kuortaneella KuKu:a vastaan, joka päättyi niukkaan 1-0 vieras tappioon. Ensimmäinen kotiottelu pelattiin Knuuttilan hiekkakentällä Sinipaitoja vastaan. Ottelu päättyi selvään voittoon 4-0.

Perustamispäivänä jo seuralle asetettiin kova tavoite. Tavoitteena oli pelata nurmipintaisella kentällä kymmenen vuoden kuluessa. Kokouksessa ”päätettiin”, että Nurmon Pallo rakentaa kentän itse, jos kunta ei rakentamishankkeeseen ryhdy. Vuoden 1994 marraskuuhun mennessä, kunnalla ei ollut resursseja kentän rakentamiseen, jolloin seura päätti rakentaa kentän itse ja ostikin ensin 4,6 ha maa-alueen Kuortaneentien varresta. Kentän rakentaminen aloitettiin seuraavan vuoden keväällä. 17.08.1997 pelattiin ensimmäiset sarjaottelut omalla kentällä. NuPa 2 kohtasi ensimmäisessä ottelussa SiSu 2:en ja edustus kohtasi heti perään Lapuan Ponnistuksen.

Nurmon Pallo sai syksyllä 1997 tieoikeuden kentälle ja osti kuudelta maanomistajalta tienpohjan. Samalla rakennettiin levennykset valtatie 18 tieliittymän kohtaan seuran kustannuksella.

Nurmon Pallo on rakentanut EU-hankkeena huoltorakennuksen. Rakentaminen aloitettiin vuoden 2000 keväällä ja valmistui seuraavan vuoden syksynä. Kentälle porattiin syväporakaivo, mutta vesi todettiin liian rautapitoiseksi, niin seura veti niin ikään EU-hankkeena kunnallisen vesijohtoputken. Syväporakaivon vesi soveltuu hyvin kentän kastelemiseen.

Nurmon Pallo tekee työtä varmalla ja tukevalla alustalla. Seura onkin edennyt varmasti eteenpäin 20 vuoden aikana. Seura pyrkiikin siihen, että takapakkia ei tule.

Hannu Haapasalmi